Keväällä 2021 järjestimme Online-joogakurssin teemalla Kohti Valoa. Summary in English below.
Keväällä 2021 järjestimme neljän kerran online-joogakurssin asiakkaillemme. Tämä kurssi oli ensimmäinen yhdessä järjestämämme joogakurssi. Lisäksi maailmanlaajuinen pandemiatilanne vaikutti siihen, että opettelimme nollista käyttämään erilaisia teknisiä toteutusvälineitä kurssin onnistumisen tueksi.
Kohti Valoa oli lempeää kevätjoogaa viikon päätteeksi. Harjoitukset toteutettiin vain live-lähetyksinä sunnuntai-iltaisin. Kevättä kohden valon lisääntyessä pyrimme tarjoamaan rentouttavaa, iltaan rauhoittavaa harjoitusta unohtamatta edessä häämöttävää kesää. Harjoitukset toteutettiin siten, että alkuosa harjoituksesta oli kehoa lämmittävää hatha- tai flowjoogaa ja loppuosassa iltaa kohden laskeutumiseen ajateltu pidempi rentoutus-osuus.
Jo Kohti Valoa sarjassa saimme kokoelman siitä, mitä todella haluamme tarjota: monipuolista, tarpeeseen tuotettua joogaharjoitusta. Pandemiatilanne ja muut elämän seikkalut olivat kurssin aikana vaikuttaneet meihin kaikkiin, ja kehon ja mielen irtauttamiselle arjesta ja ylimääräisestä stressistä oli tarvetta. Kuitenkin vuodenaikana kevät on sitä aikaa, jolloin valon määrän lisääntyessä myös energia arjessa lisääntyy. Tätä herkkää balanssia tarkastelimme tällä joogasarjallamme.
Kurssista saimme ihanaa palautetta upeilta kurssilaisilta:
”Joogaa, joka sopii kaikille. Hikoilla saa ihan tarpeeksi muissa lajeissa. Kotona joogaaminen hyvän soittolistan tahdissa kynttilän valossa on parasta!”
Meitä jännitti, miten ihmiset suhtautuisivat online-joogamuotoon, mutta palautteiden perusteella myös online-joogalle on tarvetta ja tilausta. Huomasimme kurssin myötä, miten toisaalta myös kotona omassa rauhassa joogaaminen voi olla tarpeellista:
”Jooga oman kodin rauhassa ilman muiden katseita oli vapauttavaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni liikuin ohjatusti ilman suorituspaineita. Tätä rentoutta edesauttoi myös ohjaajien puhetyyli, joka korosti jokaisen oman kehon kuuntelua ja lempeyttä. Että tekee niin kuin itselle sinä päivänä hyvältä tuntuu. Ihanaa!”
Ohjaajina meille on tärkeä kuulla kaikenlaista palautetta tarjoamistamme harjoituksista. Erityisesti kehitysehdotukset kasvattavat meitä ohjaajina, mutta myös tällainen palaute on aina ihanaa:
”Kiitos kurssista! ❤ Olette ihania ja ammattitaitoisia ohjaajia. Mukana on helppo olla ja olen nauttinut tunneista kovasti. Tulen ehdottomasti jatkamaan kursseillanne.”
Saimme myös kuulla, että ohjaajina täydennämme toisiamme. Meille onkin ollut suuri tuki ja voimavara saada toteuttaa tätä nimenomaan yhdessä.
Toivottavasti näemme matolla!
Emmi & Tiia
In English: During spring 2021 we held a small yogaseries online during the world pandemic. We were excited to produce a hatha/flow course that combined long relaxation periods at the end of classes. This is what we want to offer: versatile classes for Your Needs. We got amazing feedback from our amazing yogis, and getting feedback is always important to us as we want to grow as yogateachers. According to the feedback there is also a lot of upsides to online-yoga, as it allows yogis to completely focus on themselves, what they are doing, free from any pressure outside.